Kevät kulu yllättävän nopeesti. Meidän kevääseen mahtui paljon muutoksia ja uusia asioita, joita ihmetellä. Alotettiin nyt huhtikuun alussa treenaamaan uudella joukkueella. Meillä on oikeestaan sujunu tosi hyvi:) Vaikka joukkue vaihtu aika paljon, alkaa meistä pikkuhiljaa muodostuu yhtenäinen porukka. Ollaan treenattu niin jäällä ku Crossfitissaki, pidettiin yks joukkueilta yhtenä sateisena iltana ja käytiin sateessa kiipeilemässä FlowParkissa. Jokainen pääs vähä kokeilemaan omia rajoja ja valjaiden kestävyyttä siellä puiden latvoissa:D Hyvin meijän pienimmätkii pysy mukana ja jokainen onneks kävi edes kokeilemassa rataa, muutama tuli ensimmäisistä tikapuista alas ja osa jatko ihan radan loppuun saakka. Kannustushuudot ja riemunkiljahdukset täytti Myllysaaren ympäristön ja siitä sitten sateen kastelemina jatkettiin viimoselle jäälle ennen lomaa. Alotettiin siis omatoiminen jakso hyvillä mielin ja palataan asiaan taas heinäkuun lopulla !:)
-Jonna
Teidän joukkue on näköjään muuttunut tosi paljon. Nyt kovaa reeniä ja tsemppiä todella paljon! Ootte kisakaudella varmasti jo yhtenäinen joukkue ja kauden aikana huomaatte miten se kehittyy :)
VastaaPoistaMeijän joukkue tosiaan muuttui tosi paljon. Hyvä että kaikki on kumminkin hyvällä fiiliksellä ja motivaatiolla mukana ! Kiitti tsempeistä, täältä me tullaan !;)
Poista-jonna
Tsemii en kauelle, sitä tarvitsette koska kultahan ei irtoa tulevalla kaudella niin helposti ;-) just saying..
VastaaPoistaNo sehän nähdään vasta kun kisakausi alkaa... Noi siun tsempit nyt menetti vähä merkityksensä ton loppulisäyksen takia, mutta kiitos kumminkii. Tällä porukalla on motivaatio kohdallaan ja me treenataan ahkerasti ja tehdään parhaamme kisoissa. Voitto ei kuitenkaan oo se pääasia...:)
PoistaHyvä että teillä on voiton tahtoa!!!
VastaaPoistaEi kenenkää kannata vielä pyyhettä kehään heittää..;)
PoistaTehkää twitter tili!!
VastaaPoistaOnpas hieno! :)
VastaaPoistacomo aumentar tamaño del pene
VastaaPoistaPhyton Gel fonctionnement
VastaaPoistaMaca du Pérou
VastaaPoistapenis enlarger
VastaaPoistaestiramiento del pene
VastaaPoistaimpotenz
VastaaPoistaimpotenz beim mann
VastaaPoistaElongattor composition
VastaaPoistaXtrasize
VastaaPoistaesteroides
VastaaPoistaArmostrax ¿Dónde Comprarlo
VastaaPoistaMuscle Pro Xtreme precio
VastaaPoistaAnabolic Rx24 Opiniones
VastaaPoistaeron plus
VastaaPoistaVirility EX opinioni
VastaaPoistaErogan
VastaaPoistaPotencialex opinion
VastaaPoistaVirility EX
VastaaPoistahttp://penis-enlargement-tablets2020.com/
VastaaPoistamachoman
VastaaPoistaTitan Gel Où Acheter
VastaaPoistaXtrasize
VastaaPoistahttp://suplementos2020.com/nutrigo-lab-mass/
VastaaPoistaErofertil opinioni
VastaaPoistaköpa testosteron tabletter
VastaaPoistaMember XXL
VastaaPoistahttps://nuovo-inizio.com/curcuma/
VastaaPoistahttps://nuovo-inizio.com/dieta-chetogenica/
VastaaPoistahttp://suplementos-para-masa-muscular.eu/titanodrol.html
VastaaPoistahttps://nuovo-inizio.com/come-si-puo-perdere-peso-dalla-pancia-e-al-girovita-rapidamente/
VastaaPoistahttp://top3-muscle-mass-supplements.com/provide-the-protein-and-enjoy-the-perfect-body.html
VastaaPoistahttp://top3-muscle-mass-supplements.com/how-to-develop-dream-weight-quickly.html
VastaaPoistahttp://izomepito-kiegeszitok-top3.com/hogyan-epits-izmot-lepesrol-lepesre.html
VastaaPoistagreen barley plus
VastaaPoistaPotencialex prezzo
VastaaPoistaentrainement bras de fer
VastaaPoistaMaca du Pérou Fonctionnement
VastaaPoistaPenilux Gel opinion
VastaaPoistadévelopper masse musculaire
VastaaPoistaVigRX Plus azione
VastaaPoistaaumentare massa muscolare integratori
VastaaPoistalos mejores suplementos
VastaaPoistaextrem muskelaufbau
VastaaPoistatestosteron verhogende supplementen
VastaaPoistaapp per aumentare massa muscolare
VastaaPoistamejor proteína para aumentar masa muscular
VastaaPoistaproteine da assumere in massa
VastaaPoistahttp://penisznovelo-eljarasok-hu.eu/Member-XXL.html
VastaaPoistahttp://penisverlangerung-pillen-de.eu/bathmate.html
VastaaPoistanajlepsze odżywki na mase
VastaaPoistaal femminile com
VastaaPoistahttps://nuevo-comienzo.com/como-puedes-perder-peso-en-tu-vientre-y-cintura-rapidamente/
VastaaPoistahttp://best-slimming-pills-ranking.co.uk/pills-ranking.html
VastaaPoistahttp://muscle-mass-suplemetns.co.uk/
VastaaPoistahttp://potency-pills-ranking.co.uk/erogan.html
VastaaPoistahttp://best-slimming-pills-ranking.co.uk/bet-on-apple-vinegar-and-get-rid-of-the-unwanted-kilograms.html
VastaaPoistahttp://penisznovelo-eljarasok-hu.eu/erogan.html
VastaaPoistahttp://penisznovelo-eljarasok-hu.eu/Beast-Gel.html
VastaaPoistahttp://potenspiller2017.ovh/xtrasize-eller-member-xxl.html
VastaaPoistahttp://muscle-mass-suplemetns.co.uk/testogen.html
VastaaPoistahttp://potenspiller2017.ovh/erogan.html
VastaaPoistahttp://muscle-mass-suplemetns.co.uk/muscle-mass-tablets.html
VastaaPoistahttp://best-slimming-pills-ranking.co.uk/overweight-and-slimming-pills.html
VastaaPoistahttp://penisverlangerung-pillen-de.eu/Penilux-Gel.html
VastaaPoistahttp://bigger-penis-pills.co.uk/erogan.html
VastaaPoistahttp://potenspiller2017.ovh/Potensproblem.html
VastaaPoistahttp://potenzmittel-online-bestellen-de.eu/erectonin.html
VastaaPoistahttp://penisvergroter-pillen-nl.eu/penigen.html
VastaaPoistahttp://potenzmittel-online-bestellen-de.eu/vigrxplus.html
VastaaPoistahttp://odchudzanka.pl/black-latte-dzialanie-sklad-opinie-cena-i-gdzie-kupic/
VastaaPoistahttp://potenzmittel-online-bestellen-de.eu/Potencialex.html
VastaaPoistahttp://penisverlangerung-pillen-de.eu/atlant-gel.html
VastaaPoistahttp://tabletky-na-erekci-cz.eu/eronplus.html
VastaaPoistahttp://jak-prodlouzit-penis-cz.eu/turbomaxblue.html
VastaaPoistahttp://ranking-powiekszanie-penisa.eu/TurboMaxBlue.html
VastaaPoistaprofolan
VastaaPoistahttp://ranking-powiekszanie-penisa.eu/erozonmax.html
VastaaPoistastimolare ricrescita capelli uomo
VastaaPoistapotenzmittel bestellen
VastaaPoistaprodotti per ricrescita capelli in farmacia
VastaaPoistaxtrazez
VastaaPoistamemberxxl
VastaaPoistametodos de alargamiento del miembro
VastaaPoistaerectonin ultra
VastaaPoistadr extenda tablete
VastaaPoistapastile schinduf
VastaaPoistala leptine pour maigrir
VastaaPoistapenis groter maken
VastaaPoistadagen efter piller apoteket
VastaaPoistamarire penis cost
VastaaPoistadomowy sposób na powiększenie biustu
VastaaPoistaerozon
VastaaPoistasi puo ingrandire il pene
VastaaPoistaproszki na schudnięcie
VastaaPoistaperu pene
VastaaPoistadei viagra
VastaaPoistabiotin-biomed forte
VastaaPoistatestosterone booster effetti
VastaaPoistaintegratori anabolizzanti naturali
VastaaPoistaketo produit minceur
VastaaPoistacontraindicaciones testo ultra
VastaaPoistapour allonger le penis
VastaaPoistaaumentare forza muscolare integratori
VastaaPoistaergänzungsmittel muskelaufbau
VastaaPoistafemme qui baise au lit
VastaaPoistaelongattor
VastaaPoistacomprimés de dysfonction érectile - toutes les informations
VastaaPoistawitamina b6 cena
VastaaPoistatogaine
VastaaPoistadht para que sirve
VastaaPoistadr extenda tabletten erfahrung
VastaaPoistatrattamenti per ricrescita dei capelli
VastaaPoistahttp://prodottiperlacadutadeicapelli.com/propecia.html
VastaaPoistahttp://top3-muscle-mass-supplements.com/
VastaaPoistahttp://penisverlangerung-pillen-de.eu/
VastaaPoistapenisvergrößerung durch pillen
VastaaPoistahttp://basta-testosteronboosters-se.eu
VastaaPoistahttp://umbb-handball.fr/
VastaaPoistahttp://www.swift-italia.it/
VastaaPoistahttp://detoxyn.org/
VastaaPoistahttp://nnet.it/
VastaaPoistahttp://shirlink.com/
VastaaPoistahttp://ko21.fr/penis-plus-gros/
VastaaPoistahttp://ko21.fr/titan-gel-livraison/
VastaaPoistahttp://mocinfo.org/penisvergoserung/
VastaaPoistahttp://mocinfo.org/tabletten-fur-sexlust/
VastaaPoistahttp://es.detoxyn.org/
VastaaPoistahttp://basta-testosteron-boosters.eu
VastaaPoistahttp://bkproma.it/come-ingrossare-i-testicoli/
VastaaPoistahttp://pillole-per-dimagrire-che-funzionano2018.ovh
VastaaPoistahttp://pillole-per-pene-it.eu
VastaaPoistahttp://speed-com.fr/member-xxl-risques/
VastaaPoistahttp://pilloleperdimagrirevelocemente.blogspot.com
VastaaPoistahttp://champion-tour.com/de/muskelaufbau-tabletten-erfahrung.php
VastaaPoistaГадания Седьмая руна разрешает просмотреть, что человека ждет в предстоящем времени. Шанс увидеть предстоящие действия всегда привлекал род людской. Каждый стремится просмотреть собственное будущее и воспринимает конкретные способы гадания гораздо больше результативными.
VastaaPoistaКлиентам портала представлены десятки оптовиков с всякими вещами. Выполняйте лишь только скрытные варианты покупки товаров. С целью авторизации на форуме HydraRU допускается применять зеркало основной страницы Гидра РУ. Ссылки для логина на проект Gidra всегда добавляются. Немыслимый сортамент вещей гидра официальный сайт буквально поражает воображение.
VastaaPoista